Teeperheen matkassa

Matkasimme Kiinaan viikoksi toukokuussa ja kävimme vierailemassa teeviljemillä, joista meidän herkulliset teet tulevat. Ajattelin jakaa reissuamme ja kertoa hieman ketä me Forsmanilla olemme. Samalla haluamme välittää teille reissukokemuksiamme ja levittää ilosanomaa teen ihmeellisestä maailmasta, joka jaksaa aina yllättää. Hyppää siis kyytiin makujen matkalle!
Isäni, Forsman teen toimitusjohtaja Ari Santamäki on toiminut teealalla miltei 40 vuotta ja voin sanoa että hän on todellinen teeguru. Hän tietää tarinat eri teelaatujen takaa ja on luova makumestari, jonka käsialaa meidän Forsmanin makumaailma on. “Luontaiset maut maistuvat parhaalta”, sanoo Ari ja siemaisee vihreää Mao Hunan teetä teetarhakierroksen jälkeen. Forsmanilla me haluammekin panostaa teetuotteiden luontaiseen viljelyyn ja -makuihin.
Poimimisen jälkeen tee kuumennetaan, mikä auttaa vihreää tee pysymään vihreänä. Tee on perheellemme elämäntapa ja koko perhe on tässä hommassa täysillä mukana. Kuvassa näkyy vasemmalla Antti 12 v, Lauri 17 v ja itse olen oikealla eli Aarne 19v. Jo pienestä pitäen ollemme aina olleet kesähommissa firmalla ja nyt pääsimme vihdoin tutustumaan paikan päälle Kiinaan.
“Teen maailma on kiehtova ja pääsimme isän jäljissä oppimaan kuinka iso juttu tee oikeasti maailmalla on“ sanoo Lauri. Kuvassa olemme Hunanissa teetilalla, jossa juuri poimitut teenlehdet ovat valmiita kuumennusta varten. Juuri poimittu tee tuntuu hauskan nahkealta ja tuoksu on hennon keväinen. “Tuoksuu vähä ku just leikattu ruoho, mutta sillee teen tuoksusena” sanoi Antti teenlehdet käsissään.
Kuvassa teeperheemme äiti Sanna näyttää Antille, kuinka tee kuuluu poimia. Teepensaasta valitaan ensimmäisenä kasvaneet kärkisilmut, joissa on eniten teen makua. Teetä voidaan myös poimia koneellisesti eräänlaisella puimurilla.
Teetä kasvatetaan Kiinassa yleensä rinteillä tai viettävillä alueilla. Teen kasvukorkeus ja ympäristön sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi teen makuun. Kuva vierailemaltamme tilalta.
Juuri poimitut ensimmäiset teen lehdet, jotka ovat sitä parasta first flushia (ensisadon teetä), ovat hennon vihreitä ja keväisen raikkaan makuisia.
Kiinalaiset jättävät parhaissa teelaaduissa teenlehdet kuppiin, eivätkä käytä teesiivilää, koska kokonaiset teenlehdet pysyvät helposti poissa suusta eivätkä ne kitkeröidy. Tämän vuoksi parhaimpien laatujen teelehdet voi laittaa kuppiin huoletta ilman siivilää. Haudutustyylin nimi on Grandpa Style. 
Hong Sing tee puutarha
Kiinalainen maaseutu yllätti itseni todellisesti! Vaikka monesti kuvitellaan savusumuista Kiinaa likaisena, on maaseutu jotain aivan muuta. Maaseudulla, missä teeviljelmät sijaitsevat on vehreän kaunista ja ilma on puhdasta. Kiinalaisille tee itsessään on pyhä asia ja he haluavat säilyttää pitkän historian omaavia teetiloja tulevaisuuteenkin ja ylläpitää kansallista teekulttuuria. Kiinan teetuotannosta 80% jääkin sisäisille markkinoille.
Meille Forsmanilla on tärkeää, että tee on puhdasta ja hyvänlaatuista, koska sillä on suuri merkitys teen makuun ja terveysvaikutuksiin. Siksi vierailemme tiloilla ja varmistamme, että asiakkaamme saavat tulevaisuudessakin nauttia yhtä maistuvasta Forsmanin teestä.